Iltapäivällä ihan yht'äkkiä tuli ihan kummallinen tunne, että mitä olen unohtanut tänä päivänä!
Tarkemmin kun tuumailin niin en sitten mitään. Tälle päivälle kun vaan ei ollut mitään iltamenoa, ei kurssin kurssia tänä iltana.
Olen koko kevättalven ollut helmikuusta alkaen kotona vain maanantai-iltaisin ja muut illat "luuhannut" työväenopiston kursseilla.
No, tuo luuhaaminen ei todellakaan ole oikea sana illanvietoilleni. Olen tavannut mukavia ihmisiä paperinaru askartelukurssilla sekä kansalaisjournalismin kurssilla, ja syksystä alkaen olen tuntunut kuuluvani kerta kerralta tiiviimmin näytelmäpiirin iloiseen sakkiin.
Kurssit vaan rupeavat loppumaan, onhan kevätkin jo pitkällä. Viime viikolla paperinarut askarreltiin loppuun, hieman narunpätkiä jäi vielä kotiinkin joten saan tehtyä keskeneräisen verhoni valmiiksi.
Ensi viikon keskiviikkona meillä on kansalaisjournalismin ensi-ilta, jossa katsomme omat haastattelufilmit joukolla, kutsuvieraiden kanssa. Kivienhionta, koulumuistot, tähtien tiirailu sekä nouseva urheilijapolvi tulevat haastattelujen kautta tutuksi kaikille kurssilaisille. Tämä kurssi toivottavasti poikii vielä lisää ensi syksynä.
Jännitysmomentti ainakin itselläni nousee huippuunsa kuun lopulla ennen näytelmämme ensi-iltaa.
Minulla on vielä pari vuorosanaa hukassa, en sitten mitenkään saa opeteltua niitä ulkoa. Vaikka marssin pitkin kämppää ja replikoin ääneen, ne eivät uppoa tuonne paksuun kallooni. Ellen keksi uusia sanoja sinne väliin, niin sanon lauseet eri järjestyksessä. Seurauksena täysin toista asiaa tarkoittava repliikki kuin alkuperäinen olisi.
Voi minun harrastajakaveri parat! Onneksi heillä on pitkät piuhat voimajohtoa joka harjoitusilta varattuna minun töppäilyjäni varten, eipä pala yhtä herkästi kuin käämilanka ;)
Kaikenkaikkiaan tämä ilta kuluu nopeasti tyttäreni neuletakkia neuloen ja rentoutuen perjantain näytelmäharkkoja varten.