Pari kaunista kevätpäivää sai minutkin jo suunnittelemaan kaikenlaista pihan kunnostusta tuleviksi vuosiksi.

Loin haavekuvia, että tällä viikolla hahmottelen tikkujen ja narun kanssa perennapenkin laajennusta nurmikollemme. Ajattelin jopa kantaa reunuksia varten ostamiani tiiliä paikoilleen, niiden avulla kun myös korkeusero tulisi selvemmäksi. Kaikki suunnitelmani kaatuivat jo aikaisin aamulla, ennenkuin ainuttakaan tikkua olin lyönyt maahan!

Samperi kun ottaa oikein toden teolla päähän tämä minun huono tuurini! Sadatteluja olen päästellyt suustani tänään varmaan loppuvuoden edestä, eikä silti olo ole yhtään helpottunut. Joten aivan turhaan olen manaillut erilaisilla voimasanoilla.

Mutta mistä moinen myrskypilvi nyt sitten on tullut viikkoani pilaamaan?

Työpäivä alkoi ihan normaalisti klo 4.30, sitten tunnin päästä koko homma kaatui mahdottomuuteen. Laskin pienen roskakorin lattialle ja naps, ristiselässä hermo otti nokkiinsa ja minulta meni molemmat jalat tunnottomaksi. Onneksi sain edessäni olevasta penkistä kiinni, muuten olisin kaatunut päistikkaa lattialle.

Kipu oli viiltävää ristiselässä ja molemmat jalat pistelivät kuin ne olisi ollut neulatyynynä. Tuskanhiki otsalla helmeillen ja hammasta purren päätin tehdä työni loppuun (tosi tyhmä minä). Eikä muuten vieläkään naurata periksiantamattomuuteni  

Lääkärin sentään ymmärsin tilata, mutta sinnekin pääsin vasta klo 11.00 Soitin rakkaalle ukkokullalleni ja kysyin voisiko hän kuskata minut kotoa sinne ja takaisin, välillä apteekissa poiketen. En uskaltanut enää uudelleen hypätä kuskiksi, sillä pelkäsin jalkojeni toimintakykyä tosissaan.

Onneksi minulla on apuvälinelainaamosta kävelykeppi pitkäaikaislainassa ja tänään se on ollut tarpeellinen apu kotona liikkumiselle. Kauaa ei voi paikoillaan istua, nouseminen on tuskaa. Kokeilin myös sohvalla lepäilyä, mutta sieltä nouseminen vasta onkin yhtä hel.....ä! Elippä liikkeellä pienin askelin ja ajan kanssa - hip hurraa kiire mun täytyy unohtaa

Lannehermo- ja iskiassärky tuli diagnoosiksi sl-todistukseen. Saikkua viikko ja jos vielä ensi maanantaina on kipua niin uudelleen lekurille.

Minun on jo pikkuhiljaa ruvettava uskomaan, ettei mun kannata suunnitella tekemisiäni eteenpäin kuin päivä kerrallaan!