... ja tarina jatkukoon...
Saavuimme perille Helsinkiin vaatimattomasti 2 tuntia ja 50 minuuttia myöhemmin kuin oli tarkoitus. Emme lähteneet Pian kanssa shoppailemaan askartelukauppoihin, emmekä muutenkaan kierrelleet pitkin ja poikin katselemassa nähtävyyksiä. Alunperin oli tarkoitus tehdä juuri noin, mutta kun ei niin ei.
Me matkanteosta uupuneet, innokkaat illan esiintyjää odottavat, nälkiintyneet VR:n extream-matkan reilaajat halusivat vain pehmeän istuimen takapuolensa alle ja hotelliin kirjautumaan sisään. Hyppäsimme taksiin ja osoite hotelli Crowne Plaza.
Huoneessa heti huilaamaan hetkeksi ja illan strategiaa suunnittelemaan, ehkä edes se suunnitelma pitäisi kutinsa. Kaikki muu kun oli päivän aikana ollut jotain muuta kuin piti! Tommi ja Pauliina ilmoittivat myös olevansa lähistöllä ja kyselivät olisimmeko halukkaita lähtemään syömään heidän kanssaan Iguanaan. Jaa me vai? Neljä nälkiintynyttä nestevajauksesta kärsivää reilaajaa! Koska koko pesue tästä perheestä oli jälleen koolla ja kimpassa niin matkasimme raitsikalla ruokailemaan, emmekä edes eksyneet - olihan meillä oppaana Pauliina :)
Kyllä pasta-annokset ja tortillat tekivät kauppansa ja kun porukalla ostimme vielä ämpärillisen mansikkahile alkoholi-jotain juomaa aperitiiviksi, rupesi matkan harmituskin häviämään. Saatoimme jopa nauraa päivän seikkailua ja eritoten äidin tempauksia
Siispä kohti Olympiastadionia mars-mars ! Tietenkään ei vielä mikään kiire ollut, edes lämppärit eivät vielä soittaneet. Ilmassa oli kuitenkin suurta sähköistä jännitettä, sillä stadionin lauteille oli kipuamassa vaihtovirta/tasavirta - maailman tunnetuin australialaisbändi - joka on vuodesta 1973 soittanut hard rock'ia.
Ilta oli mahtava! Keikka oli mahtava!
Vilunväristykset kulkivat pitkin käsivarsia ja selkärankaa, eikä se todellakaan johtunut koleasta säästä eikä viileästä tuulesta. Vaan Brian Johnsonin kireän kähisevästä laulusta ja Angus Youngin kitarataituroinnista. Tuijotin herkeämättä skreeniä vaikka välillä ihmettelin Anguksen ilmeitä. Hän oli kuin hauki kuivalla maalla tai veneen pohjalla, aukoessaan suutaan kitarasoolojen välillä. Kai se on hänen "tuotemerkkinsä", mene ja tiedä! Anyway - kyllä kannatti tulla. Kaikki päivän aikana kiviin kompastelut jäivät kauas unholaan.
Kaksi tuntia äijät soittivat ja 45 000 katsojaa täysillä mukana. Kuultiin uutta ja vanhaa, molemmista löytyi paljon lempibiisejä ja jammailin mukana tietenkin: Rock'n Roll Train, Back In Black, Thunderstruck, Black Ice, Hells Bells, T.N.T. ja Highway To Hell jne.
Päivä päättyi paremmalla mielellä kuin olisi matkajunnauksen jälkeen uskonut. Päätin kuitenkin etten miettisi tulevaa kotimatkaa ja mitä uutta kivaa VR keksisi paluumatkalle.
...ja tarina jatkuu...
Kommentit