Sitä on vaan saamaton.
Pari viikkoa sitten väritin nämä pipoon sienet keränneen pojan leimakuvat. Siihen se sitten jäikin!
Kuvat sain bonus-postina ostettuani korttipapereita alkusyksystä, enkä muuhun enää toimeentunut.
Kaikenlaiseen muuhun hömppään aikani tuhrasin ja väritetyt kuvat vain tervehtivät kukkalaudalla minua aamuisin.

Maanantaina sentään ryhdistäydyin korttien tekoon. Eikä se ollutkaan yhtään vaikeaa! Suorastaan terapeuttista, sillä perunat kiehuivat iloisesti kattilassa ja kastike pulputti toisessa.
Kortit valmistuivat melko nopsasti, nälän jo kurniessa vatsassa. Emme kylläkään sienikastiketta syöneet, vaikka poika kantaakin sieniä pipossaan kotiin!

               
                                          

                     Kaksi ylintä korttia sain hyvin kuvattua, mutta tämä viimeinen
                                        on vähän suhruinen ja epätarkka.